Selailin tässä joku aika sitten Alvhemin sivustoa ja kuinka ollakaan vastaan tuli jälleen varsinainen unelma! Kyseisen kodin värimaailma ja tunnelma miellyttää kovasti. Samalla sain oivallisen idean myös omaan kotiimme. Olohuoneen pitkä beige tasoiteseinä on ollut tyhjillään sen tekemisestä saakka. Seinälle olemme etsiskelleet jo pitkään sopivaa taulua/tauluja. Mielessä on pyörinyt kaikkea mahdollista taulukollaasista suureen kangastauluun. Mikään ei ole vain tuntunut sopivalta ja seinä on jäänyt tyhjäksi. Kiitos Alvhemin kotikuville löysin ongelmaan mitä loistavimman ratkaisun, nimittäin tauluhyllyn.
Vaihtelunhaluiselle mielelleni tämä ratkaisu sopii hyvin! Ja nyt pienen kauppareissun jälkeen olohuoneen seinältä löytyy 2x80cm hyllytilaa, mikä suorastaan janoaa kaunista kannateltavaa. Jälleen kerran pääsin harmittelemaan Ikean puutetta, sieltä olisi saanut yhden pitkän tauluhyllyn ja vieläpä paljon edukkaampaan hintaan. Mutta malttamaton kun olen, niin ei puhettakaan, että olisin jaksanut odottaa tauluhyllyn saamista seuraavaan Ikea-reisuun asti.
Seuraavana voinkin keskittyä miettimään sopivaa hyllyntäytettä. Edessä on myös muutamia tuunausprojekteja, jotta entisen kodin värimaailman sopivia taulunkehyksiä saadaan sopimaan paremmin tänne nykyiseen. Niin ja psst etsinnässä on myös kirjaimia! Olisiko teillä hyviä vinkkejä mistä voisin löytää vähän kookkaampia sisustuskirjaimia? Hieman kulunut ja särmikäs hopeakirjain olisi varsin kiva!



8 kommenttia:
Esim. Lundagårdista löytyy kirjaimia :) googlettamalla löytyvät sivut.
Oih! Nämä kuvat upposivat itseenikin! :)
Ihania kuvia! Mua himottais niin kovasti sisustustikkaat mutta kun ne ei vaan tunnu löytävän sopivaa paikkaa täältä meidän asunnosta..
Stockmanneilta saa ainakin sisustuskirjaimia useassa eri koossa!
Osui ja uppos myös täällä! Ihania sisustuskuvia. :)
Tuollaiset kuvat ovat kyllä niin inspiroivia sekä sisustusmielessä että valokuvausmielessä. Hyvä, että olet saanut ideaasi vietyä eteenpäin. Meillä mies sai tänään koottua minulle yöpöydän, joka ostettiin kaksi tai kolme viikkoa sitten Ikeasta. Itsehän sitä ei voinut poropeukalona tehdä. =)
S: Paljon kiitoksia vinkistä, kävinkin heti tutkailemassa Lundagårdin valikoimaa:)
Jenni: En ihmettele ollenkaan, kerrassaan upea koti:))
elizabeth: Meillä taas olisi sekä sopiva paikka että tarvetta tikkaille, makuuhuoneessa. Puuttuu vain sopivat tikkaat:( Mustat, simppelit ja aika kapeat tikkaat hakusessa!
Stockmannin kirjaintarjontaa olenkin ahkerasti tutkaillut:) Joulun aikaa siellä oli kivoja hopeisia kirjaimia, mutta harmi vain olivat liian pieniä.
-L-: Kyllä vain, Alvhemin sivuilla vierähtää aina tovi jos toinenkin upeita kotikuvia selaillessa:)
Missy E: Aivan totta, silmänruokaa monessakin mielessä:D Joo kyllä meilläkin mies hyllyt seinälle laittoi, minä katsoin mihin kohti ne tulee + hääriin muuten vaan tiellä siis apuna;)
Ihanan kodikas tunnelma välittyy noista kuvista. Viihtyisin tuollaisessa kodissa itsekin. :)
Marge: Voi kyllä vain, ihan sama homma minulla:))
Lähetä kommentti