Meidän parvekekalusteet on hankittu vajaa kolmisen vuotta sitten. Ajatuksena oli löytää kohtuuhintaiset ja kivan näköiset kesäkalusteet heti muuton yhteydessä, jotta saisin parvekkeen sisustelut nopeasti hyvään vauhtiin. Nooh, kiire loppuikin sitten siihen kun saimme muuttokuorman sisälle.
On tässä muutaman vuoden kuluessa parvekkeen hyväksi sentään jotain tapahtunut. Viime kesänä peitimme kylmän betonilattian terassilaudoituksella, mikä huomattavasti pehmensi parvekkeen ilmettä. Mutta sanotaanko näin, että suunnitelmia on ollut rutkasti enemmän kuin mitä on päätynyt toteutukseen asti.
Tänä kesänä tilanne näyttää onneksi paljon paremmalta. Jo hävettävän huonoon kuntoon päässeet kalusteet on nyt vihdoin hiottu ja öljytty. Varastotilan vähyydestä johtuen nämä säilytetään ulkona ympäri vuoden, ja viime talveksi ne jäivät vielä kokonaan suojaamatta. Myös jotain uutta piristystä on partsille tulossa, siitä lisää kunhan tilaus kotiutuu.


10 kommenttia:
Mä kuulun samaan kastiin, että suunnitelmia kyllä riittää mutta toteutus on kovin hidasta....
Onneksi kesä on vielä edessäpäin, joten vielä ehtii tehdä jotain terassin kaunistukseksi. Ja kiva kun monissa blogeissa on ollut näitä terassijuttuja, jos sitä itsekin sitten innostuis :)
Täällä pitäisi päästä kalusteostoksille, vanhoja vihreitä muovikalusteita kun en enää tänne huoli! Mistä tuo teidän setti on? Kattelin Rautian mainoksesta vastaavanlaista 4:lla tuolilla...
Lisäks betonilattia pitäis peittää täälläkin mutta matolla vai puulla, siinäpä pulma?
Teretuloa ideoimaan meijänkin parveketta!
Hei, miepäs arvaan että oot nyt tilannu sen paljon puhutun jutun? ;)
Tutulta kuulostaa... Meillä parveke on vielä kaiteettomassa ja (puu)lattiattomassa tilassa. Emme ole saaneet vieläkään toteutettua suunnitelmiamme, koska tärkeämpiä remppahommia on ollut liikaa. Jospa nyt tänä kesänä sitten. ;-)
Löytykö tuollainen terassilauta ihan rautakaupasta? :)
Meilläkin oli laudoitus parvekkeella, mutta viime vuoden parvekeremontissa lattia laatoitettiin pikkulaatalal 5x5 cm, jotna jätimme laudoituksen pois.
Muuten parveke on niin pieni, ettei sinne mahdu kuin pöytä ja kaksi tuolia (ja kaiteen ulkopuoelle paljon kukkalaatikoita). Parvekkeella kuitenkin syödään kesällä aina kun sää antaa myöden.
Meiltä löytyy samantyyppiset kalusteet..jotka myös pitäisi öljytä talven jäljiltä. Milloinkahan sen saisi aikaiseksi....
voi miten ihanaa kuulla et muillakin loppuu kiire muuttoon!! :D
niin kävi tässäkin taloprojektissa :P. varasto on vielä hieman vaiheessa ja tällä hetkellä mies tekee ensimmäisen terassin runkoa. pihahommiakin luvassa, mut niitä voi jättää myös kesään 2012... kuhan noi terassit saadaan ny valmiiks :)
Mussu: Heh, mukava kuulla etten ole ainoa:D Pitää saada kunnon tsemppi päälle, että alkaa tapahtua.. silloin toteutuskin käy yleensä nopsaa:)
Anu: Meidän setti on Stemmasta, ja 4 tuolia on tässäkin:) Teillä onnistuisi se matollakin peittäminen paremmin kun on lasitettu partsi. Pstt, luulisin että puhumme samasta paljon puhutusta jutusta;))
Ja voi mieluusti tulen ideoimaan, keitätkö kupin kahvia samalla;) Heh, oikeesti voitas kattoa sopivaa kyläilypäivää.. :)
Bisquits: Tämä kesä sopii erinomaisesti parvekkeen laittamiseen;) Ja niinhän se meinaa olla, että sisätilat menevät edelle.. niin meillä ainakin.
Nanna: Jep, nämä meidän lattiamatskut on Puukeskuksesta:) Mieheltä sain vielä tarkemman linkin.. eli meidän partsin lattia on koottu tästä terassilaudasta:
http://kauppa.taloon.com/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=PM-FI00196
Lumo: Minilaatta kuulostaa myös kivalta! Mietin vain, onko se kovin kylmää jalan alle. Terv: viluvarvas:))
Teidän partsillehan mahtuu sitten kaikki tarpeellinen:) Ja sama täällä, parvekeruokailut käyttöön taas kunhan sää sallii:D
Anttis: Nooh, onhan tässä vielä koko kesä aikaa:))
S: Heh, mutta hei meidän muutosta on oikeesti kohta 3 vuotta:D
Omakotitaloprojekti pihoineen kaikkineen on astetta suurempi homma! Tsemppiä, ja totta tuleehan se kesä 2012 sieltä vielä, ja 2013 ja kääk:D Terasseista on tosi hyvä aloittaa:))
Tämä on kyllä niin ajankohtainen aihe, että! Pitäisi itsekin ryhdistäytyä ja ottaa parvekejutut hoidettavaksi. :) Laudoititteko muuten itse parvekkeen?
S
S: Kesän odotus suuntaa ajatukset ulkotiloihin! Ja kyllä, mies meillä pääsääntöisesti hoitaa remppahommat. Minä vain ideoin ja toimin super-assarina:D Suomennettuna siis aiheutan sille harmaita hiuksia kaikilla ideoillani:))
Lähetä kommentti